Interplanetary on vuoroihin perustuva tykistöampumispeli aurinkokuntien mittakaavassa. Siinä taistellaan planeettojen välisellä taistelukentällä ja kehitetään omia kotiplaneettoja. Pelin keskiössä on ryhmä planeettoja, joiden asukkailla on taipumusta kehittää voimakkaita aseita, mutta avaruusmatkailun puute on johtanut ongelmallisiin diplomaattisiin suhteisiin. Ainut kanssakäymisen tapa planeettojen välillä on toistensa tuhoaminen, sillä jostain syystä ne eivät ole onnistuneet kehittämään tähtien väliseen matkustamiseen soveltuvia aluksia.

Tässä pelissä saat hallintaasi yhden planeetoista. Tehtävänäsi ohjata asejärjestelmien ja puolustusverkostojen käyttöä planeetan pinnalla sekä laukaista tappavia ohjuksia vihollisiisi – ja tietysti samalla yrittää suojautua omaan planeettaasi kohdistuvasta pommituksesta. Julkaisussa ei ole niinkään omaa tarinaa, vaan pelaaja luo tarinansa aivan itse. Pääset tutustumaan erilaisiin asioihin, sillä mukana on teknologian kehittämistä, vihollisten vakoilemista, tykistöllä ampumista aurinkokuntien halki sekä tiukkoja taisteluita ohjuksilla ja lasereilla.

Pelaamisen vaatimukset

Tämä pelijulkaisu vaatii Windows-tietokoneelta minimissään seuraavat ominaisuudet:

  • Käyttöjärjestelmä: Windows 7
  • Prosessori: DualCore AMD/Intel 2.3 Ghz
  • Muisti: 4 GB RAM
  • Grafiikat: AMD Radeon 4850 / Nvidia 8800 GTS 512 Mb tai vastaava
  • DirectX: Versio 10
  • Tallennustila: 1024 MB vapaata levytilaa

Rakenna ja voita

Kyseessä on planetaarisella tasolla oleva asevarustelukilpailu, jossa jokainen planeetta kehittää jatkuvasti tehokkaampia aseita. Pelin alussa pelaajalla on yksi aurinkovoimala ja yksi kaivos, minkä jälkeen aletaan miettiä, mikä on paras tapa käyttää näitä resursseja muiden vastustajien tuhoamiseen.

Aluksi pelaaja valitsee kehitettävän teknologian, minkä jälkeen rakennetaan railgun, jolla voi ampua muita planeettoja. Energiavarat kuluvat tehdessäsi asioita, mutta ne myös täyttyvät jokaisella vuorolla eikä niitä voi säästää. Jokainen ammus kuluttaa materiaa, jota on vain rajoitettu määrä. Ensimmäinen railgun saattaa vaikuttaa voimakkaalta aseelta, mutta se ampuu luultavasti useimmiten ohi.

Massiiviset railgunit ovat minkä tahansa planeettojen välisen asevarustelun perusta, mutta taistelun voittaja ratkeaa luultavasti ohjuksilla ja tarkkuuslasereilla. Suunnittele rakennelmasi strategisesti, hanki päivityksiä ja puolustusrakennelmia, jotta onnistut pitämään elintärkeät rakennelmasi ja välineesi pystyssä pidempään taisteluissa.

Pidä kaupungista huolta

Jokaisen planeetan tärkein osa ovat sen kaupungit. Jos menetät oman alueesi, olet ulkona pelistä. Suojele kaupunkejasi ja anna niiden kasvaa. Ne kehittävät teknologiaa ja muita varoja, joita tarvitset vihollistesi tuhoamiseen. Kaupunkien sijaintiin ei voi vaikuttaa, mutta voit määritellä, minne haluat sijoittaa rajoitetut suojajärjestelmäsi suojelemaan niitä.

Lisäksi on päätettävä, mihin sijoitat aseet, joilla hyökkäät vihollisplaneettoja vastaan. Yleensä aseiden ja puolustusjärjestelmien sijoittamisessa kannattaa keskittyä optimaalisten paikkojen löytämiseen, jotta saat puolustettua mahdollisimman monia kohteita. Tärkeille niille on tietysti hyvä myös sijoittaa puolustusjärjestelmään, vaikka se ei hyödyttäisi muita puolustusta tarvitsevia kohteita.

Saatavilla olevat aseet ja puolustusjärjestelmät riippuvat siitä, miten sijoitat tieteelliset resurssit. Iso teknologian kehityksen kartta antaa monia mahdollisuuksia kehittää joko puolustukseen, hyökkäykseen tai sille välille keskittyvää lähestymistapaa sotimiseen. Yleensä ei kannata keskittyä pelkästään toiseen, sillä esimerkiksi puolustamisen jättäminen pois voi olla kohtalokasta. Jos toisaalta pystyt arvioimaan vihollisesi taidot, voit tehdä suunnitelmasi sen mukaan. Mikäli tiedät olevasi huomattavasti parempi hyökkääjä kuin vihollisesi ja että toinen osapuoli ei ole myöskään hyvä puolustaja, voi äkkihyökkäys olla paras taktiikka.

Ampuminen

Kuten kaikissa tykistöpeleissä, tässäkin on painovoiman sääntöjä. Sen sijaan, että tiellä olisi tavanomaisia seiniä tai vuoria, on ammukset saatava kiertoradallaan olevan painovoiman avulla planeettojen ohi sekä myös aurinkokunnan keskellä olevan tähden ohitse.

Peli on pääosin vuoroihin perustuvaa, mutta kaikki aseet laukaistaan samanaikaisesti. Se tarkoittaa sitä, että kun juonit ja suunnittelet tykkiesi lentoratoja, on sinun arvioitava, missä kohdassa planeetat ovat ampuessasi ohjuksesi, sillä näet tähdätessäsi vain paikallaan olevan kuvan aurinkokunnasta.

Tähtäämiseen ei anneta mitään erillisiä lukuja, joten kaikki perustuu omaan ennustuskykyysi, tilanteen ymmärtämiseen sekä huolelliseen arvaamiseen. Mutta piirtämäsi lentorata on käytännössä merkityksetön. Ammukset kiertelevät ja kaartelevat liikkuessaan planeettojen ohi ja saavat vaikutuksia niiden painovoimista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun asiat alkavat liikkua, piirretyt lentoradat tulevat hyödyttömiksi.

Taktiikat

On parasta odottaa, että planeettasi kohtaa toisen vastaavan. Sisemmällä kiertoradalla olevaan yksikön ampuminen on erittäin vaikeaa ja niin on myös sisemmältä ulkoisemmalle planeetalle ampuminen. Pelissä tärkeässä osassa on uusien teknologioiden kehittäminen, järjestelmien ottaminen käyttöön planeetan pinnalla, jotta voi valmistua taisteluihin.

Itse taistelu on jännittävää, sillä tulee napakymppejä ja hutilaukauksia, valtavia räjähdyksiä sekä pieniä pettymyksiä – ja tietysti aurinkokunnan liikkeiden aiheuttamat seuraukset tuovat lisää jännitystä peliin. Yksi ratkaiseva teknologiakartan teknologia on laserit, sillä painovoima ei vaikuta niihin. Näin ollen se tekee tähtäämisestä huomattavasti halvempaa. Lasereitakin tärkeämpiä ovat teleskoopit, joilla voidaan nähdä vihollisen rakennukset ja tähdätä ammukset tarkasti.

Voikin olla hieman yllättävää, että joskus pahin vihollisesi on itse aurinkokunta ja planeetat. Pelissä tapahtuu odottamattomia painovoiman muutoksia, mutta älä anna niiden saada sinusta otetta. Tutki ympäristöäsi jatkuvasti, käytä sitä hyödyksesi ja ammu vihollisesi takaisin kivikaudelle.